perjantai 29. helmikuuta 2008

Haus der Kunst


Missä on valoa on myös varjoja.
(If there's light, there is also shadows)


Koetilanne Haus der Kunstin takapihalla keskiviikkoyönä onnistui yli odotusten. Koetulokset osoittavat selvästi johonkin menneisyydessä. Meidän on uskallettava porautua syvemmälle historiaan ja luotettava mittausvälineistöömme, kuinka uskomattomia lukemia ne näyttävätkään.

Jälleen kerran Johnny Amoren panos on osoittautunut korvaamattomaksi. Jäljet johtavat Münchenin ulkopuolelle, maaseudulle. Seuraava kohde tulee olemaan määräävässä roolissa projektin onnistumisen kannalta. Tässä vaiheessa on mahdotonta luoda aukotonta teoriaa mittaustulosten tueksi, mutta luulen ratkaisun olevan lähellä.

Viime päivät ovat olleet raskaita sekä fyysisesti että henkisesti. Ainoastaan pakottava tarve aidon totuuden löytämiseksi ajaa tutkimuskeskusta eteenpäin. Illan viimeiset ajatukset, ennen uupuneena petiin kaatumista, kiertelevät itsepintaisesti työn ympärillä. Emme voi antaa periksi nyt, sillä on mahdollista, että olemme jättäneet jonkin etenemissuunnan huomioimatta.

(Experiment on the backyard of Haus der Kunst wednesday night was succesful beyond expectations. The results are clearly pointing to something in the past. We must have the courage to go deeper in to the history, how unbelievable the results of the measurements might be.

Once again Johnny Amores performance in the experiment was crucial. The traces leads outside of Munich, to the countryside. Next object will play very important role for succeeding on the project. At this stage, it's impossible to create a complete theory to correspond with the test results, but I think we're getting close to a solution.

Last days have been tiresome both physically and mentally. Only the urge to find the final truth drives the Research Centre forwards. Every night before falling to bed exhausted, our minds persistently encircle the days work. We cannot give up because it's possible that we have missed some clue.)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Arvostan epäitsekästä ja peräänantamatonta uurastustanne koko ihmiskunnan hyväksi. Kiitos tutkijaheput!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Janne ja kumppanit! Toivottavasti uhrauksia vaativa työskentelynne ei vaadi kohtuuttomia fyysisiä ja henkisiä voimavaroja että aika jää levähtämiseen. Olitteko alueella jolla myrskysi ja vaikeuttiko se kokeilujenne loppuun saattamista ja vaikuttiko mahdollisesti lopputulokseen? Terveisin Mvet:n ulkojäsenet, iskä ja äiskä!

tutkija Rahkila kirjoitti...

Myrsky ei aiheuttanut tutkimuskeskukselle eikä allekirjoittaneelle minkäänlaisia aineellisia vahinkoja. Ainoastaan kasvoihin osuessaan kipuatuottavat reilunkokoiset rakeet olivat aamupäivällä ongelmana.

Koetilanteesta myöhemmin tarkemmin blogissa. Voin vain sanoa, että elämme mielenkiintoisia hetkiä.