tiistai 4. maaliskuuta 2008

Neuschwanstein






Yhä pidemmälle ja pidemmälle läpi historian matkattuamme, yli laaksojen ja lumihuippuisten vuorten vaellettuamme, saavuimme Neushwansteinin linnan juurelle. Mysteeri on auennut, ja olemme nähneet sen rumat kasvot. Kuningas Ludvig II on kuollut, kauan eläköön Ludvig II.

Starnbergerjärvellä tekemiemme tutkimusten tulokset paljastavat totuuden vain osittain. Murhattiinko kuningas vai onko hänen elämänsä ollut vain historioitsijain houreunta. Neushwansteinin linnassa päämäärättömästi vaeltelevat japanilaiset turistit estävät pääsymme totuuteen. Totuutta ei ole. Tämä muurahaispesä, jota linnaksi kutsutaan, ei voi olla alkuperä.


Vuorokausien uurastus on ollut turhaa. Meidän ei olisi tarvinnut nähdä tätä surullista näytelmää. Kohtalo on antanut meille opetuksen, joka tuntuu liian kovalta hyväksyä. Luottamuksen on palauduttava. Muovisen peilin takana on vain tyhjyys. Yksin heijastus katsojan kasvoista kohoaa lopulliseksi merkitykseksi. Missä on arvokkuus, jota sielumme on niin pyyteettömin aikein etsinyt aina ihmiskunnan aamunkoitosta tähän päivään.

Kuhisevat massat kulkevat loputtomia, kuninkaan irvokkaiden muotokuvien valvomia, käytäviä muodostaen alati muuttuvan temppelin mauttomuudelle ja visvaisille rahanvaihtajille. Ylensyönnistä uupuneet ratsastavat vuorelle, lähemmäksi aurinkoa, rautahevosen kylkiluiden tunkkaisessa varjossa tarkkaillen maailmaa lasisen seinän lävitse.

Tutkijat laskeutuvat vuorelta, luopuvat kilpajuoksusta aikaa vastaan ja löytävät hetken. Hetken, joka on nyt. Taika on sittenkin olemassa! Matkamme ei ole ollut turha.



Tutkijat ja Alpit.
Researchers and the Alps.



(After travelling further and further through history over valleys and snowy mountaintops we arrived at the castle Neuschwanstein. Mystery has been revealed and yes, we saw its ugly face. King Ludwig II is dead, Long live king Ludvig II.

Results of the Lake Starnbergs experiments shows only a part of the truth. Was the king murdered or was his life just a dream of the historians. Japanese tourists wandering aimlesly in the castle Neuschwanstein are blocking our way towards the truth. There is no truth. This beehive resembling a castle can‘t be the origin.

Days of work has been in vain. It wouldn't have been necessary to see this tragic play. Destiny has given us a harsh lesson too hard to accept. We have to recover our trust. Beneath the plastic mirror there is only void. Only the reflection of the face of the viewer is the final meaning. Where is the dignity which our souls unselfishly have been searching from the dawn of the human kind til present days.

Swarming masses walking trough endless hallways guarded by the portraits of the king, are forming ever changing temple for kitch and filthy moneylenders. The ones tired from gluttony are riding with steelhorses.They are sitting in the shadow of the horses ribcage watching the world through the glass wall as they get closer the mountaintop and the sun.

The researchers are getting down from the mountain, giving up racing against time and discovering the moment. The moment which is present right now. Magic is here after all. Our journey was not pointless.)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jestas, maisemat on varmasti mahtavat.

t. janne

ninni kirjoitti...

i don get id?